Mika Sipuran verkkopäiväkirja

Teeman toisto minimalistisin muunnelmin. Se on ollut alkuvuoden juoni. Koska kaikki lukiokurssini on ahdettu neljään jaksoon, olen opettanut samat asiat revolveritekniikalla ties kuinka monta kertaa peräkkäin. Päivittäin olen tuijottanut luokan takaseinää pohtien, oliko tämä asia jo esillä tällä kurssilla, toisen ryhmän tunnilla, viime kuussa, vaiko kenties viime vuonna? Muunnelmana olen ollut väliin enemmän, väliin vähemmän sairas. Nyt talvilomalla olen arvioinut edellisen jakson kokeita ja rentoutunut työn töksähdettyä siivoamalla. Olen järjestellyt ja jynssännyt autotallia, kylpyhuonetta, kaappeja, jäätynyttä kompostia ja objektiiveja.

Viime viikkoisella abiristeilyllä deejiit ja trubaduuri soittivat jukeboksintarkasti paskoja kasaribiisejä samassa järjestyksessä kuin viime vuonna. Muunnelmana aiempaan istuskelin nyt muiden valvojien kanssa nuhjuisen Gabriellan seiskakannella pari pöytää lähempänä ahteria, ja jätin seisovasta pöydästä lihapullat väliin. Viime risteilyllä Jouni Hynysen varhaisen närästyskuoleman povannut stand up -koomikko oli kuollut, mutta Hynynen itse varasti toisaalla kännipäissään miespuolisen toimittajan rintaliivit. Ja kuten aina ennenkin, havahduin aamusella toogabileiden ääniin. Naisääni: Oottekste ton sisällä alasti? Miesääni: No vittu kato!

Apuraharintamalla käynnistän huomenna toisen kierroksen. Ensimmäisen vuoden 19 hylätystä hakemuksesta poiketen en enää perustele rahantarvetta kulujen kattamisella. Saavathan kaunokirjailijatkin apurahoja vaikkei niillä mitään kuluja ole. Nyt yritän vain haalia tukuittan rahaa verottomana - koska voitontavoittelu on valtakunnankapitalisti Wahlroosin mukaan ihan luonnollista.

Yksinäinen, homehduttavan harmaa puurtaminen ei ole harmittanut lainkaan. Vilkaisu loppuvuoden kalenteriin on saanut minut vakuuttumaan siitä että tulen vielä kaipaamaan hetkiä työpöydän ääressä. Jukka Pojan toustatessa, The Rocketin pussitellessa.