Ahvena
Elämänmakuinen dokumentti Darwinin painajainen vakavoittaa enemmän kuin olisi yhdelle illalle tarpeen. Muistoilla värittyvä kuvaus Victoriajärven rannikon tansanialaiskylistä on osittain sosiaalipornoa, osittain karua realismia, osittain kaunista ihmiskuvaa. Oma mielikuvani samaisen järven pohjoisrannalta on valoisampi. Niilinahven on tosin pirunmoinen riesa kaikkien kolmen valtion alueella. Toista sataa kotoperäistä kalalajia on hävinnyt järvestä lopullisesti. Arvokkaiden ruokakalojen määrä on romahtanut isosuisen pedon hotkiessa. Niilinahvella voi olla evänsä pelissä myös eläinplanktonin vähenemisessä ja sinivihreiden levien lisääntymisessä piilevien kustannuksella. Jinjan kaupungissa Ugandassa paikallisia työllistää kuitenkin toinen ekologinen ongelma: vesihyasintti uhkaa valloittaa Victoriajärven ja tukkia voimalan turbiinit Owen Fallsin padolla, Valkoisen Niilin lähteellä. Tropiikissa biologiset vuorovaikutukset määräävät ihmisten elämänlaatua ihan eri tavoin kuin meillä keskileveyksillä. Itä-Afrikassa ihmiselämää syövät pienenpieni virus, krokotiilit ja maailman toiseksi suurimman järven syöksykierre märäksi erämaaksi. Meitä puree pakkanen ja viima.
Kun Itä-Afrikka nousee esiin, pahimman kuvotuksen aiheuttavat aina eurooppalaiset. Kaivattu tekniikka tulee Päiväntasaajan Afrikkaan lähinnä Japanista ja muista idän talousihmeistä. Muut hyödykkeet ja koulutus saadaan Yhdysvalloista. Entisten siirtomaaisäntien Euroopasta tulevat yhä sikariistäjät - tai kuten tässä dokumentissa, asekauppiaat. Prostituoituja käskyttäneet venäläiset lentäjät muistuttivat minua Kenian Malindin saksalaisista sikaniskavaareista. Vaimot ostivat punottaville ylipainoisille miehilleen huoria ja jäivät sitten drinkki kädessään seuraamaan varhaisaamun sylitanssia hotellin terassilla. AIDS on arkipäivää, eikä eurooppalaisten seksinostajien ja uskonmyyjien toimet tilannetta ainakaan paranna. Dokumentissa paikallinen pappi ("hetero- ja homoseksuaalinen yhdyntä ovat syntiä!") ei tietenkään voi suositella kalastajille kondomia, sillä kumi on tuontiuskonnon mukaan vaarallinen. Ei vaikka muutaman sadan ihmisen kylästä 50 kuolee tulevan vuoden aikana AIDSiin.