February 22nd, 2015

99 päivää kesään: päivä 1

Lueskelin eilen Verkkopäiväkirjan vanhoja merkintöjä pikkutunneille. Olen ollut yhdeksän ja puoli vuotta sitten vähemmän väsynyt kuin nyt, ja kynä on ollut erityisesti vuosina 2006-2009 huomattavasti nykyistä paremmassa terässä. Vanhoissa lastuissa ei kuitenkaan säväytä se mistä ne kertovat, vaan se että ne kertovat. Arkisista ja kitkeristäkin päästöistä näyttää hioutuvan ajan saatossa konvehteja. Bloggauksen isoisä Jukka Kemppinen harmitteli joskus sitä, että ihmiset kirjoittavat blogeja päiväkirjamuotoon (Kemppisen mielestä jo lähtökohtaisesti vääristeltyä tietoa, jos tulkitsin mestaria oikein), ja totesi toisaalla blogikirjoituksen vanhentuvan nopeammin kuin päivän lehden. Jos minun pitäisi nyt neuvoa itseäni aloittelevana verkkopäiväkirjailijana, kannustaisin jatkamaan samalla tiellä: tärkeää on kirjoittaa päiväkirjamuotoon, ja vain itselle.

Tästä rohkaistuneena päätin vuolla lastun jokaiselle kevään 99 päivälle. En välttämättä päivittele päivittäin, mutta kirjoitan jokaisesta päivästä. Sisältö näyttää ennustettavalta. Kesäkuun alkuun mennessä 14 ryhmällistä lukiolaisia vanhenee seurassani luokassa, labrassa, retkillä ja kenttätutkimuksissa, joten lukiotyö tulee viemään päivästäni vähintään kymmenen tuntia arkena ja pyhänä. Nukkumiseen käytän kahdeksisen tuntia, mutta en usko unen tarjoavan jutulle juurta. Jäljelle jää muutama tunti, jolloin aion kysyä lapsilta ja Katilta kuulumiset. Ja kun joutavaksi äidyn, katson kun jää puikottuu, ja koivun oksa saa korvat.

Huomenna tipautan Otson kouluun, ja ajelen lukiolle hoitamaan penkkariwanhojentanssilomanodotushumussa jalkoihin jääneitä rästitöitä. Oppitunnit alkavat kartoituksen historialla. Yritin katsella tänään alan kirjoista, olenko valinnut lukiolaisen yleissivistykseen kuuluvat äijät oikein. Eratostheneksen, Klaudios Ptoleimaioksen, Abraham Orteliuksen, Gerardus Mercatorin, Olaus Magnuksen ja Andreas Bureuksen kartat nostan esiin. Ja tietysti vielä A.E. Nordenskiöldin, Mantsälän Alikartanon pojan. Suomalaisen sankarin, ellei olisi venäläisiä karttaessaan ruotsalaistunut. Eiköhän se noista jotenkin lähde? Jäykästi, luulen, sillä jännitän työpäiviä yhä yhtä paljon kuin 2.1.2001 astuessani ensi kertaa Linnankosken lukion luokkaan 301.