?

Log in

No account? Create an account

Mika Sipuran verkkopäiväkirja

23. helmikuuta 2015

23. helmikuuta 2015

Urvottava aamupäivä huonosti nukutun yön jälkeen. Voimauduin aamuauringosta, mutta vajosin pian mustaan aukkoon, joka tuntuu nielleen myös osan omaisuudestani. Jätin puoli metriä korkean pinon bilsan ja mantsan oppikirjojani ennen talvilomaa bige-luokan ikkunalaudalle (koska ajattelin, etten kuitenkaan ahmisi niitä loman aikana), mutta nyt niitä ei enää siinä ole. Lienevätkö immaterialisoidut vaiko likvidoidut? Katukaupassahan tuollaisen pinon hinta on satasia. Minua on eniten kritisoitu opettajana siitä, että käytän oppikirjaa huonosti, enkä muista kertoa, missä päin kirjaa ollaan menossa. Miten voisin edes tietää, kun en ole noita kirjoja koskaan lukenut! Mutta tilanne muuttuu nyt. Jatkossa en käytä kirjaa lainkaan. Kun ei ole. Enkä osta.

Viikko näyttäisi jatkuvan hektisenä. Huomenna on tauoton opetuspäivä klo 8.05-16.00 - tai pidempään, jos mantsan reaalin väki tuntuu tarvitsevan pidempikestoisia tukitoimintapalveluja eli preppausta. Keskiviikkona on päivän päätteeksi opekokous, ja torstaina vastaava preppaus biologian kirjoittajille. Perjantaina sitten opeporukalla tuonnemmas liikkumaan ja pohtimaan lukiomme tulevaisuutta. Jossain välissä pitäisi ehtiä vertailemaan kollegojen kanssa digikokeiden tekemiseen tarkoitettuja härpäkkeitä. YTL:n Abitti ei vakuuta. Luulen Googlen GAFE:n vievän monipuolisuudessaan voiton. Lauantaina iltapäivällä voisin heittäytyä fleguksi, ja jättää kaikki työt sunnuntaille.

Illanedellä jäin kasailemaan labravälineitä Valkjärvi-projektia varten. Kiintoaineen imusuodatus toiminee nyt, sameusmittari on 200-kertaa aiempaa tarkempi, fotometrin ravinnereagenssivarastoa on täydennetty, ja steriilejä pipetinkärkiä riittää. Vielä kun saapuisivat automaattipipetit. Myös järeähkö jääkaira, tuura ja jääsaha pitäisi vielä jostain kaivaa. Ja valoa iltoihin.

Taidelinja rakentaa lavasteita, ja roudaa valo- ja äänitekniikkaa aulaan. Produktio näyttää aiempaakin ammattimaisemmalta. Sinbadin ensi-ilta on sunnuntaina, mutta tunnelma kipunoi jo nyt. Kadehdin taideaineiden opettajien ja liikunnanopettajien työn toiminnallisuutta. Hieman kadehdin matikan, fysiikan ja kemian opettajiakin, joilla on käytössään niin paljon fiksuja tehtäviä. Humanististen reaaliaineiden opettajia en kadehdi . . . enkä kai loppujen lopuksi noita äsken mainittujakaan. Harmittaa vaan oma saamattomuus. Mahdollisuuksia olisi, mutta lyhytnäköinen mukavuudenhalu johtaa epämukavuuteen.

Äkkinäisempi Morrissey-fani tai Olavinlinnan kivipenkeillä häntäluunsa tulehduttanut sivistysmusiikin ystävä saattaa pitää Ensiferumin kaltaisia eeppisen metallin orkestereita mauttomina vitseinä. Silloin tällöin epäilys hiipii minuunkin, mutta taas tänä aamuna, Ensiferumin uuden levyn bittien virratessa soittimeeni, oli pakko todeta: tämä on muuta, ja enemmän. Ensiferum vie itseironian niin pitkälle, että esiin nousee lopulta kaikki mahdollinen. One Man Armyllä ei ole yhden päivän sisällä tarttuvia iskuralleja, mutta yhtye onnistuu kuulostamaan samaan aikaan uhkaavalta, pelokkaalta, riemukkaalta, mauttomalta ja syvälliseltä. Tehokkaimman aseensa, yllätykset, Ensiferum nostaa tällä levyllä uudelle tasolle. Iskelmä-Reetun esiintyminen kappaleella Two of Spades nousi otsikoihin jo ennen levyn ilmestymistä, joten suurimman yllätyksen tarjoaa viimeinen kappale Neito Pohjolan. Sehän on puhdasveristä Eini-Meiju-Berit –iskelmää jormäkääräismäisellä elviskantripoljennolla! Kaunista.

Sivun tarjoaa LiveJournal.com