?

Log in

No account? Create an account

Mika Sipuran verkkopäiväkirja

16. maaliskuuta 2015

16. maaliskuuta 2015

Fuskasin mielenkiintoisessa keskustelussa, sillä olin miettinyt asian pahki etukäteen. Jos poliitikot ovat kusitolppia, ja heidän pilkkaamisensa yleisesti hyväksyttyä, mikä ammattikunta nauttii arvonantoa janan toisessa päässä? Topkolmoseeni on tunkua.

1) Kätilöt onnistuvat luomaan steriiliin sairaalan saliin lämpimän kotoisan tunnelman, ohjailevat psykologeina pelkoja pois, ja luovat samalla vankan luottamuksen tekniseen ammattitaitoonsa. Syntymä on ihme, mutta sen rinnalle on kaikilla kolmella synnytyskerralla noussut toinenkin: miten joku ammattikunta voi olla työssään niin hyvä? Jopa isälle kätilöt ovat onnistuneet taikomaan merkityksellisen olion illuusion. Synnytys on sen verran pitkä prosessi, että kätilöiden vuorot ehtivät sen aikana vaihtua, ja kolmen synnytyksen aikana ehtii tavata kymmenkunta kätilöä työssään. Vaihtoja ei huomaa. Poikkeusta ei ole kohdalle sattunut. Sairaalasta ajellessa olen päättänyt ryhtyä tekemään oman työni yhtä hyvin kuin kätilöt omansa. Kolmesti.

2) Lastenhoitajat. Miten tärkeä ihminen päiväkodin Virpi olikaan Otsolle silloin kuusi vuotta sitten, ja miten tärkeitä Jonna ja Teijalle Lauralle nyt. Tarvittaessa puhutaan lasta hakiessa parisuhde kuntoon, ja löydetään jokaisesta päivästä positiivista. Ja kun tauti kurmottaa perhettä, ja arki alkaa luhistua, hoitaja liihottaa loskan keskeltä kuin enkeli, ja ottaa tilanteen haltuun.

3) Katsastusinsinöörit pääsevät kärkikolmikkoon muutosnopeuden perusteella. Kymmenen vuotta sitten kävin vielä Hyvinkään A-asemalla, jossa kohdalleni sattui brontosaurus, perinteinen nöyryyttäjänatsi. Nyt Klaukkalan ajoneuvokatsastuksen miehet suuntaavat valoja, ja nakuttelevat ohimennen koiranluuta parempaan kuosiin. Kannoin piinaavaa syyllisyyttä kun en saanut aikaiseksi vaihtaa hoonelosta Katin autoon, mutta ilmeisesti nykyisellä palveluhalukkuudella asiakas saa mennä leimalle vaikka polttimo kädessä: tällainen irtosi. Kiva fiilis tulee autoilijalle pohjapanssarin ruostekukkia kurkkiessa, gaffeplöröä särpiessä.

4) Luokanopettajat. Minulla kävi tuuri. Äitimäinen Eine Rantamäki ekalla, samantyyppinen, mutta nuoremman sukupolven ajatuksia mukaan tuonut Marketta Yrjölä tokalla, karismaattinen ja läpeensä mukava Eeva Rämä kolmannella ja neljännellä, ja maanpuolustushenkinen, särmästi käyttäytyvä Timo Rantamäki viidennellä ja kuudennella. Alaluokilla opitaan sosiaalisia taitoja, erilaisten ihmisten kanssa toimimista ja yhteisössä olemista, ei niinkään asioita. Jollain tavalla nuo neljä tärkeää ihmistä onnistuivat opettamaan niitä minulle henkilökohtaisesti, vaikka luokalla oli parikymmentä muutakin taidoissaan hapuilevaa.

Lukion pilsan ja mantsan ope on sijalla 421. Luokituksena merkityksetön ja harmiton. Lukion sisältöjä ei voi opettaa, eikä toisen puolesta voi oppia. Opettaja voi vain innostaa oppimaan. Tätä tapahtuu vahingossa, ja niin harvoin, että tulos pyöristyy nollaan. Jos päättäisin lähteä loppukuuksi Teneriffalle, vain rehtoria harmittaisi. Jos unohtaisin puoleksi vuodeksi mennä töihin, mikään ei muuttuisi. Jos nyyköttäisin päivät luokassa syljeskelemässä kengilleni, lukiolaiset sivistyisivät suunnilleen saman verran kuin nytkin, ja kaikki saisivat ihan kelvolliset jatko-opiskelupaikat. Jos pilsa ja mantsa poistettaisiin lukiosta kokonaan, maailma ei muuttuisi. Mutta kivaa tämä on, ja palkka on kelvollinen. En kerro tätä kenellekään. Saan ehkä jatkaa.

Sivun tarjoaa LiveJournal.com