April 13th, 2015

99 päivää kesään: päivä 51

Järkyttävä tervanlipityspäivä. Aamulla mantsa ykkösessä kuivaa vesiasiaa, ja heti perään koko lukioajan puisevin oppitunti: elämän kemiaa bilsa kakkosessa. En ole vielä keksinyt tapaa opiskella noita kaiken maailman hiilareita ja protskuja. Erilaiset laboroinnit ja flippaukset ovat flopanneet, ja perinteisemmät vaihtoehdot johtaneet uniapneaan. Bilsan ykköskurssilla oli jo luovuttanut: ohi meni tämä päivä. Käytin omaa vesipajututkimustani esimerkkinä tieteellisestä menetelmästä käytännössä, ja ohjeistin huomista tutkimusharjoitusta. Biologia seiskan alkaessa olin vajonnut lopullisesti apatiaan. Annoin opiskelijoiden selvitellä hormoneja Googlen dioina, ja urvotin. En ole niin ammattilainen, että osaisin kylmettää itseni rutiiniteknikoksi.

Labrassa tiskatessani keksin idean Valkjärven sameusvaihtelun mittaamiseen. Ruuvasin Vernierin PAR-anturin kiinni Secchi-levyyn, ja testailin narun häiritsevää vaikutusta. On riittävän ohut ja valkoinen, ei vaikuta. Kun Secchi upotetaan veteen, on samalla mahdollisuus mitata veteen tunkeutuvan fotosynteettisesti aktiivisen valon syvyysprofiili kahden ja puolen metrin syvyyteen saakka. Jos haemme samalla noutimella viipaleita vedestä, ja mittaamme niistä veden perusmuuttujat, levien määrän ja veden absorbtiospektrin spektrofotometrillä, Valkjärven ulappaveden luonteenpiirteet alkavat paljastua savisen verhon takaa. Kuinka lyyrisen kaunista voikaan mittaaminen olla. Kuinka pienistä teknisistä kudelmista voikaan ihminen tulla onnelliseksi.