?

Log in

No account? Create an account

Mika Sipuran verkkopäiväkirja

23. huhtikuuta 2015

23. huhtikuuta 2015

Yöllä pimeää kieriskelyä. Aamulla autossa Perttulan kohdalla sellainen olo, että en pysty. Ajamaan sitä autoa, puhumattakaan siitä, että jaksaisin puuhakkaan päivän. Ei auttanut kuin puristaa, ja piipahdella aika ajoin labrassa ottamassa happea. Bilsan seiskakurssilla avasimme ensin silmät, ja katsoimme sitten ääntä. Mantsa kakkosessa väestöntiheyden kootut selitykset, vettä ja ruokaa. Bilsa kakkosessa kasvien ravinteita ja yhteyttämistä. Mantsa ykkösen hirmumyrsky jäi piippuun, sillä lopputunti kului lahjakkaan Razorbladen parissa. En muistanut, että The Eaglesilla on noin monta hyvää biisiä. Sitten Elinan ja Jasmiinan kanssa viimeiselle Lähtelänojan keikalle. Laittavat pian mustavalkoisen lakin päähänsä, ja lähtevät maailmalle. Ikävä tulee.

Sivun tarjoaa LiveJournal.com