?

Log in

No account? Create an account

Mika Sipuran verkkopäiväkirja

2. toukokuuta 2015

2. toukokuuta 2015

Alavireinen päivä. Työläs päivä. Kati kipeänä, lapset sadepäivän tylsistyneitä ja minulla työstettävää enemmän kuin ihmiseen mahtuu. Järjestelin Valkjärvi-kurssin aikatauluja, lähetin Samille ohjeita sijaisuudesta, arvioin nipun kokeita ja tein muutoksia kurssien suunnitelmiin. Huominen ei vaikuta toisenlaiselta. Milloinkahan Suomessa siirryttäisiin kuusipäiväiseen työviikkoon?

Annoin Interwebin yllättää itseni eilen: Beck-elokuvia on menty tekemään minulta salaa lisää, ja kaksi niistä on jo julkisessa jaossa! Niinpä piti rynnätä katsomaan niistä ensimmäistä: Rum 302. Mutta jopa oli laimea. Tarina oli varsin tavanomainen, ja kansainvälistä karismaa ohimoilleen kerännyt Gunwald etukeisillä varustettu setä. Peter Haber kertoi haastattelussa lähteneensä uusiin tuotantoihin mukaan, koska oli saanut tekijätiimiltä vihjauksia roolinsa syventämisestä. Ilmeisesti oli porauduttu niin syvälle, ettei katsojalle välittynyt kuin pintaa? Mutta näitähän on vielä seitsemän jäljellä. En tuomitse. Annan mahdollisuuden.

Aamupäivällä ehdimme piipahtaa Lauran kanssa keinumassa ennen sadetta. Laura halusi hiihtää. Sanoin, että on kesä. Laura katsoi kuin siskonmakkaraa, raahasi sukset ja sauvat autotallista nurmikolle. Oli pakko myöntää, että Lauran tekniikalla hiihtäminen onnistuu kesällä paremmin. Sitten hän halusi minun karsivan terijoensalavaa kangassuojus kirveen terän päällä, että puuta ei sattuisi. En ollut tullut ajatelleeksi. Sitten keinuimme sivusuunnassa, koska niin pääsee enemmän ylös ja alas. Mittasin, ja totesin havainnon oikeaksi. Pientä ihmistä ei ole tuhottu ennakkoluuloilla ja naulatuilla totuuksilla. Harmittaa, että olen aikoja sitten menettänyt mahdollisuuden nähdä maailman paljaana. Voisikohan lapsityövoiman käytön sallia tieteessä?

Sivun tarjoaa LiveJournal.com