?

Log in

No account? Create an account

Mika Sipuran verkkopäiväkirja

7. kesäkuuta 2015

7. kesäkuuta 2015

Kävin Helsingin sambakarnevaaleilla ensimmäisen kerran vuonna 2007. Olin lukenut talvella lehdestä, että sinne kannattaisi aloittelevan ujon valokuvauksen harrastajan mennä. Eivät juokse ihmiset kameraa karkuun, vaan punkevat kuvaan. Sittemmin sambaajien kuvaaminen on muuttunut vuosi vuodelta tympeämmäksi. Juuri kun olet onnistunut rynnimään väkijoukon sekaan, ja ojennat kameran kohteeseen, eteen nousee kiinalaismummelin iPad ja maleasialaisäijän Nokia 3310 (jossa ei ole kameraa!). Ammattilaisia tuntuu olevan vuosi vuodelta enemmän. He tuntevat tärkeytensä, ja käyttävät hanakasti teräviä kyynärpäitään. Niinpä olen viime vuosina kadehtinut intensiivisen tovin karnevaalin virallista valokuvaajaa, kulkueen seassa juoksentelevaa Mikael Rantalaista, ja hakeutunut sitten tyhjälle kadunpätkälle tärisevin käsin puhelintaan kohottavat tuohivirsupapan viereen.

Papparaisen vierestä syntyy kyllä pikselimössöä Internetin täytteeksi, mutta vuosi toisensa jälkeen palaan sambakarnevaaleille muusta syystä. Sambakarnevaalit ovat päätepiste kevään ihmeelle. Keväällä suomalaiset heräävät henkiin, ja talvikauden jurovista synkistä mörökölleistäkin tulee oikeita ihmisiä. Sambakarnevaalilla kevään ihme saturoituu, ja pysyy kuukauden verran vakiona. Sambakarnevaaleilla suomalaiset ihmiset ovat (ammattivalokuvaajia lukuun ottamatta?) vapautuneimmillaan. Siksi saatan käydä karnevaaleilla vielä sen kymmenennenkin kerran. Jospa ilman kameraa, Lotan ja Lauran kanssa? Kuvei täs.

Sivun tarjoaa LiveJournal.com