Mika Sipura (mikasipura) wrote,
Mika Sipura
mikasipura

Nordic noir cliché

Katsoin talvilomalla Jussi Adler-Olsenin Osasto Q -dekkareihin perustuvista elokuvista kaksi ensimmäistä: Vanki (Kvinden i buret) ja Metsästäjät (Fasandræberne). Näyttää siltä, että juutit ovat kiilanneet tummanpuhuvissa rikoselokuvissa maailman kärkeen ruotsalaisten ohi, ja jättäneet norjalaiset ja suomalaiset lähtömonttuun. Ja vähän näyttää siltäkin, että lasikatto on nyt saavutettu. Nämä dekkarit kun ovat häpeilemätön kokoelma synkän dekkarin tuttuja rakennuspalikoita. Uutta ei enää luoda.

Sankaripoliisi Carl Mørck rypee tietenkin pohjamudan alaisissa rikkivedyn katkuisissa sedimenteissä. Kaveri kuoli ja toinen halvaantui operaatiossa, josta hän oli vastuussa. Vaimo jätti, ja poikaa tulee laiminlyötyä. Kipuja on, ja viina maistuu. Ja kaiken lisäksi hänet määrätään konttorihommiin sulkemaan vanhoja tapauksia - ainoana työtoverinaan joku maahanmuuttaja.

Pahuuskin selittyy vanhoilla latteuksilla. Ensimmäisen elokuvan psykopaatti on kokenut lapsuudessaan menetyksen kolarissa, ja saanut siitä trauman, josta hän haluaa rankaista kolarissa vähemmän menettänyttä ihmistä. Toisessa elokuvassa psykopaatteja on peräti kaksi. Molemmat ovat rikkaiden perheiden kakaroita, joille väkivalta tuottaa tyydytystä, minkä karmeat seuraukset he pystyvät peittämään rahan, vallan ja hyväveli-verkoston avulla. Olisi mukava joskus nähdä jotain toisenlaista juonta, mutta ehkä sellainen dekkari olisi perin puiseva, jossa pahis olisi vain silkka paskiainen, neuroniverkko synnynnäisesti oikosulussa.

Lähdin katsomaan Vankia, jotta saisin liitettyä sen kattavaan pohjoismaisten dekkareiden kokoelmaani, mutta toisin kävi: molemmat Q-sarjan elokuvat nousivat suosikeikseni ohi ruotsalaisten klassikoiden. Vaikka hyvä elokuva kuulemma syntyy yleensä sukkahousun läpi kasimillisellä, karvojen hulmutessa kuvassa, väitän uuden tekniikan vaikuttavan. Lähes millä tahansa läppärillä on mahdollista muokata arkisesta perusmaisemasta äärimmäisen synkkä elementtirivarikämppä, karamellinen unimaailma, tai vaikkapa molemmat yhtä aikaa, kuten Vangin kolarikohtauksessa. Ja kun HD-kuvassa ja äänessä on enemmän yksityiskohtia, mielen on ponnisteltava tuottaakseen toimivan assosiaatiokentän. Miljöö ei Q-osasto -elokuvissa ole tarinan näyttämö, vaan pääosan esittäjä. Tarina on vain raide, jota pitkin kuvaa kuljetetaan. Siksi tarinan on hyväkin olla ennustettava.

Tags: dekkarit, elokuvat, katselukokemus, nordic noir, rikos, tanska
Subscribe
  • Post a new comment

    Error

    default userpic
    When you submit the form an invisible reCAPTCHA check will be performed.
    You must follow the Privacy Policy and Google Terms of use.
  • 0 comments