?

Log in

No account? Create an account

Mika Sipuran verkkopäiväkirja

99 päivää kesään: päivä 55

99 päivää kesään: päivä 55

Previous Entry Share Next Entry

Kiintoisa keskustelu kollegojen kanssa: onko opettajalla väliä? Lukion laajoja kokonaisuuksia ja ajattelutapoja ei voi toiselle ihmiselle opettaa, joten voisiko teknisen homman hoitaa kuka tahansa kadunmies - tai kone? On, kyllä sillä on väliä. Minun lukioni alkoi matematiikan nelosten sarjalla, ja jo syyskuussa alkoi kuulua puheita: ”Tämä Mika ei ehkä lukiosta selviydy”. Koko syksyn laskimme äidin kanssa kotitehtäviä. Itkin ja laskin, ja sitten vaan itkin. Kiukuttelin ja heittelin kirjoja seinään. Vähitellen numerot nousivat vitoseen, sitten kuutosen kautta nopeasti seiskaan, ja lopulta sain todistukseen ysin. Aloin selättää vaikeita soveltavia kymppitehtäviä, eivätkä kotitehtävät enää kuormittaneet liikaa. Matikan ylioppilaskoe jäi sen kuuluisan yhden pisteen päähän laudaturista. Minä tietysti tein työn, ja opin, mutta ilman Kiltilän Mattia en olisi urakkaan ryhtynyt.

Yläasteen opettajat olivat huonoja. Yksi yritti huutaa liitusotaa käyvän metelöivän apinalauman päälle, toinen ei uskaltanut ryhtyä edes siihen. Taannuin joukko-oppitasolle. Sitten alkoi samassa rakennuksessa lukio, ja Matti ilmestyi ystävällisesti hymyillen luokkaan. Hän oli opetellut kaikkien pitkän matikan opiskelijoiden nimet etukäteen, mikä teki vaikutuksen. Hänen ei sen koomin tarvinnut kuin hymyillä auktoriteettinsa vahvistamiseksi. Tunnin jälkeen Matti kyseli minulta linnuista, ja kertoi sammalharrastuksestaan. Hän oli selvittänyt meistä muutakin kuin nimet. Matti opetti hyväksi todetuilla menetelmillä. Joskus hän kaivoi ”vähän parempia tehtäviä” kellertyneestä Väisälästä, mutta muilta osin tunnit toistivat orjallisesti samaa kaavaa. Matti oli niin hyvä tyyppi, ettei hänen nähtensä voinut olla huono. Minusta tuli ylioppilas vain koska Matti sattui opettajaksi.

Tätä työpäivääkään en kehtaisi Matille esitellä, vaikka huonompiakin on nähty. Aamulla monimuotoisuuden perusteita, joiden jatkoksi katsomme tiistaina David Attenboroughin dokumentin saarien eliömaantieteestä ja evoluutiosta. Olen pitänyt pyhänä periaatteena, ettei kolmea vuotta vanhempia dokumentteja katsota, mutta tämä on vuodelta 1980. Silti 52 minuuttiin ei mahdu ainoatakaan vanhentunutta asiaa. Bilsan kutosella perehdyimme Heikki Helan avustuksella jätevedenpuhdistamon toimintaan. Viikon kuluttua vertaamme tätä Klaukkalan moderniin putsariin. Mantsa kakkosessa edelleen väestönkasvua ja muuttoliikkeitä, ja päivän päätteeksi bilsa ykkösessä evoluutiobiologian syntytarina - sekin osin dokumentin avulla. Tunnin jälkeen jäin vielä hetkeksi Lähtelänoja-tulosten pariin. Matkan varrelle osuvan maatilan kohdalla bakteerimäärät ja fosfaattifosforipitoisuudet pompsahtavat kymmenkertaisiksi. Paljon puhutuista Klaukkalan taajaman likaisista hulevesistä ei sen sijaan näy merkkiäkään.

  • (tuntematon)
    Kyllä, kyllä opettajalla on ehdottomasti väliä, etenkin lukiotasolle päästessä. Kuten kuvasit, yläasteella ollaan usein vielä sillä apinalauman tasolla, jossa opettajat taistelevat pelkästä selviytymisestä ja ne jotka haluaisivat näkyä joutuvat yleensä uppoamaan muiden joukkoon. Lapset alkavat päästä siihen ikään, että äänen määrä lisääntyy, mutta laatu usein vain vähenee.

    Mutta lukio. Lukiossa ainakin osa oppilaista on mukana omasta halustaan, ja suurin osa löytää jo paremmin saumaa kuunnella ja jopa oppia. Tässä kohtaa opettaja alkaa muuttua enemmän ihmiseksi, jonka henkilökohtainen ote asioihin määrittelee entistä enemmän. Sinä, Mika, olit oikeastaan yksi niistä opettajista, joiden kautta aikanaan tajusin oppivani oikeilta ihmisiltä, ja jotka sinä myrskyisenä lukioaikana tekivät asioista hieman koherentimman tuntuisia.
    Muistan, että oli melko ällistyttävää tajuta jutun juoni, se että opettaja on inhimillinen olento jolla on hurja määrä henkilökohtaista ymmärrystä ja tietoa puhumansa asian suhteen. Se avasi jopa jonkinlaista laajempaakin ymmärrystä maailman toimintaa kohtaan, teki kaikesta hieman ymmärrettävämpää.

    Vuosia ei ole takana vielä hirvittävän paljoa, reilu neljä, mutta häpeällisesti iso osa lukionkin opettajista on jo kaiken muun keskellä painunut unholaan. Silti on niitä, jotka muistuvat mieleen edelleenkin, ja tekevät niin varmasti vielä hyvin pitkään, kuten esimerkiksi juurikin sinä. Biologia oli aina kiinnostava aine, mutta maantiedosta en koskaan aikaisemmin ollut varsinaisesti perustanut. Ja vaikka minusta ei siinä koskaan erityisen mallioppilasta tullutkaan, juurikin opettajan oma intohimoinen, arvostava asenne ainetta kohtaan teki siitä silti opiskelemisen arvoista. Jos opettajat olisi korvattu pelkällä mekaanisen teknisellä opetuksella, olisin todennäköisesti paljon köyhemmällä pohjalla maailmankatsomuksessani. Kiitos siis siitä.

    -Teemu Tarkkala
Sivun tarjoaa LiveJournal.com