?

Log in

No account? Create an account

Mika Sipuran verkkopäiväkirja

Ruija-Yliperä Expedition 2015 – maanantai 15.6.2015

Ruija-Yliperä Expedition 2015 – maanantai 15.6.2015

Previous Entry Share Next Entry

Päivä jota olen odottanut eniten. Olen haaveillut jäätikön railosta, sinisestä luolasta, jossa voisin häkeltyä kirkkaan päivän satumaisessa valossa, ja tuntea olevani toisessa todellisuudessa. Samalla seuraisimme Kiekusen jalanjälkiä tämän etsiessä Norjan laaksojäätiköiltä sopulivaellusten alkujuuria. Lyngenin Sydbreenillä ja Vestbreenillä sellaisia ihmisen mentäviä luolia todistetusti on, ja matkaa Kilpisjärveltä on vain puolisentoista tuntia. Koko alkumatkan olen kuitenkin mustannut mieltäni sääennusteilla. Sekä kotimainen Ilmatieteen laitos että luotettavana pidetty Norjan kollega ovat olleet jo pitkään täysin varmoja siitä, että tänään sataa. Jo aamuyöllä ripeskelee kevyesti, ja viimeistään aamukuudesta lähtien pisaroita loikottelee solkenaan.

Lähdemme liikkeelle olemattomien yöunien jälkeen aamukahdelta. Telttaöiden jälkeen lakanoissa olisi viihtynyt hyvin, mutta lupaamme toteuttaa pitkän urvotuksen seuraavana yönä. Kilpisjärvellä on pakkasta ja lehdetön maisema harmaa. Vuonon rannalla on muutamia lämpöasteita ja kesä. Ryhdymme nousemaan Furuflatenin jalkapallokentän nurkalta haalean turkoosia jäätikköjokea myötäillen rehevää lampaiden laiduntamaa laaksoa kohti vuoria. Täällä nähtävyyksiä on oikeastaan kaksi. Jäätiköt ovat se toinen, ja toinen on tämä rehevä laakso, joka kasvillisuuden yleispiirteiltään ja kevään äänimaailmaltaan muistuttaa eteläsuomalaista lehtoa. Lehtokerttu ja kirjosieppo laulavat. Kotkansiipi levittäytyy lepikkojen ja koivikkojen alle.

Kivikkoinen joki muuttuu yhtäkkiä laajaksi kentäksi, jossa jokien palmikoista vain toinen laita on käytössä. Jäätiköt näyttävät sulavan tällä hetkellä hitaasti. Suuntaamme kohti jyhkeämpää jäätikkötörmää, ja huomaamme pian olevamme aivan liian aikaisin liikkeellä. Sinistä jäätä näkyy vain vähän, sillä jää on pääosin lumen peitossa. Jäätikön reunalle olisi lisäksi kiivettävä jyrkkää jäistä rinnettä pitkin. Meidän jalkineemme eivät sellaiseen kykene, joten käännymme takaisin, ja lähdemme ylittämään vaivalloisesti harjannetta, tavoitteena sen takana häämöttävä jäätikön reuna. Jäätikön edessä törmäämme luonnonvastaiseen geomorfologiaan. Soran päällä on viidentoista sentin kerros löysää vetistä savea, ja sen pinnalla nyrkinkokoisia kiviä. Ovatko kivet vettenpäälläkävelijöitä? Prosessi näyttää toimivan jokaisen jäätikön reunalla, mutta sen mekanismi jää arvoitukseksi.

Oikoreitti tarjoaa upeat maisemat, mutta polvet alkavat tutista. Kuljemme jyrkkää lumista rinnettä, jossa kumisaappaideni pito-ominaisuudet joutuvat koetukselle. Jos lähden luisuun, katkon luitani lohkareikkoon. Jos luisu ei pysähdy ensimmäiseen lohkareikkoon, kuolen seuraavaan. Pelkään niin että että elämännauhani alkutekstit ilmestyvät näkökenttään. Lähden valumaan kohti laaksoa, mutta Jarkko päättää yrittää kinkaman yli. Myöhemmin sovimme, että lopetamme vuorikaurisimitaation, ja pysymme jatkossa tasamaalla, vähintään huutoetäisyyden päässä toisistamme. Seikkailun jälkeen tuntuu hyvältä olla elossa.

Toinenkin jäätikkö on lumen peitossa, eikä luolia näy. Otan näytteen jäätikön alta tulevasta vedestä lukion laboratoriossa analysoitavaksi, sillä haluan tietää, mikä tekee siitä väriltään ja maultaan niin omalaatuisen. Sitten käännymme takaisin. Myöhemmin illalla chileläinen Facebook-kaverini Claudia vääntää tietämättään veistä märkivässä haavassa julkaisemalla kymmeniä kuvia juuri sellaista sinisistä luolista. Hän heiluu niissä parhaillaan jossain Andeilla. Vaikka jäätiköt tuottavat pettymyksen, maisemat ylentävät mielen. Ei näitä mäkiä suotta kutsuta Lyngenin Alpeiksi. Kävelemme kaksitoista tuntia jyrkillä rinteillä ja lohkareikoissa. Huomaamme naaman käristyvän kirkkaassa paahtessa. Kiroamme sääennusteet. Matkaa kertyy noin 24 kilometriä, mikä on minun kunnollani, tässä maastossa, parin tunnin yöunien jälkeen ylärajalla. Laahustamme tolkuttomina hoipperehtien alas laaksoon, ja päätämme sohvaperunoitua toistaiseksi luksuskämpässämme. Kinttuja kivestää.

Sivun tarjoaa LiveJournal.com