99 päivää kesään: päivä 52

Väsymys oli tuimaan kohtuuton, ja vatsaa kivesti. En tulisi selviämään työpäivästä. Kati vei tytöt päiväkotiin, mummo otti Otson huomaansa, ja minä lähdin hoippumaan. Ensin bilsa seiskassa hormonitaulukko verkossa loppuun, ja vähän hermostoa. Sitten bilsa ykkösen kanssa hyönteispyydykset maastoon. Eeppinen räntäsade vaakatasossa loi tapahtumaan psykedeelisen leimansa, mutta pyydöt saatiin maahan, 68 kappaletta, jos oikein purkkien menekin laskin. Sitten mantsa kakkosessa valtioita, vähän väestönkasvua ja minulla outo ongelma: kramppi kylmettyneessä keskisormessa. Bilsa kakkosessa elokuva loppuun, ja jäteongelmien pariin. Lopuksi bilsa kolmosessa uhanalaisten eliöiden esitys loppuun. Opiskelijat arvioivat vuorokaudenaikaan nähden yllättävän innokkaasti ja iloisesti toistensa aikaansaannoksia - kun asiat pitää osata jopa osakokeissa, ei tee mieli lukea liikaa, eikä sekavia. Sitten kaupan kautta kotiin, pari tuntia huolta huomisesta ja lopullinen lojahdus. Hyvää yötä maailma.

99 päivää kesään: päivä 51

Järkyttävä tervanlipityspäivä. Aamulla mantsa ykkösessä kuivaa vesiasiaa, ja heti perään koko lukioajan puisevin oppitunti: elämän kemiaa bilsa kakkosessa. En ole vielä keksinyt tapaa opiskella noita kaiken maailman hiilareita ja protskuja. Erilaiset laboroinnit ja flippaukset ovat flopanneet, ja perinteisemmät vaihtoehdot johtaneet uniapneaan. Bilsan ykköskurssilla oli jo luovuttanut: ohi meni tämä päivä. Käytin omaa vesipajututkimustani esimerkkinä tieteellisestä menetelmästä käytännössä, ja ohjeistin huomista tutkimusharjoitusta. Biologia seiskan alkaessa olin vajonnut lopullisesti apatiaan. Annoin opiskelijoiden selvitellä hormoneja Googlen dioina, ja urvotin. En ole niin ammattilainen, että osaisin kylmettää itseni rutiiniteknikoksi.

Labrassa tiskatessani keksin idean Valkjärven sameusvaihtelun mittaamiseen. Ruuvasin Vernierin PAR-anturin kiinni Secchi-levyyn, ja testailin narun häiritsevää vaikutusta. On riittävän ohut ja valkoinen, ei vaikuta. Kun Secchi upotetaan veteen, on samalla mahdollisuus mitata veteen tunkeutuvan fotosynteettisesti aktiivisen valon syvyysprofiili kahden ja puolen metrin syvyyteen saakka. Jos haemme samalla noutimella viipaleita vedestä, ja mittaamme niistä veden perusmuuttujat, levien määrän ja veden absorbtiospektrin spektrofotometrillä, Valkjärven ulappaveden luonteenpiirteet alkavat paljastua savisen verhon takaa. Kuinka lyyrisen kaunista voikaan mittaaminen olla. Kuinka pienistä teknisistä kudelmista voikaan ihminen tulla onnelliseksi.

99 päivää kesään: päivä 50

Leppoisa kuljailuaamu. Sitten kehitin olosuhteisiin nähden tarpeettoman jyrkän V-käyrän. Ensin luin poliittisen kolumnin, ja tympiinnyin oikeassaolijan ylimielisyyteen, ja hännystelijöiden läyhäisyyteen. Sitten näin FB-videon eilisestä Myllykoski Big Water -koskimelonnasta. Eilisestä!?! Kaksi vuotta sitten kävin kuvailemassa noita haisevan veden gladiaattoreita. Totta kai töpeksin kuvat, mutta opin paljon kuvaustekniikasta kuohuissa ja kanoottien käyttäytymistä koskessa, ja luulin keksineeni tavan ottaa sen taiteilijaurani ensimmäisen onnistuneen valokuvan. Sellaisen jossa näkyisi pelko, kauhu, riemu, virran voima ja kauniisti vastavalossa kaareutuva pärske. Sen elämäni suurimman hetken piti siis olla eilen. Ja minä ruopsutin nurmikkoa.

Päivällä Pro Valkjärven veneenlaskutalkoot, ja kitkeräsävyistä kommenttia rantavajan seiniin talven aikana ilmestyneestä spraytaiteesta. Ymmärrän hyvin harmin, mutta onhan noissa nähtävissä orastavaa neroutta. Kuva on vaan väärässä paikassa. Itse veneiden lasku kesti kymmenisen minuuttia, ja väkeä tuli lopulta sen verran, että sain hädin tuskin kosketuspinnat paateista. Nyt alkaa aikataulujen sumpliminen. Kevään täyteen kalenteriin pitäisi saada mahtumaan toista sataa maastotuntia.

99 päivää kesään: päivä 49

Ruopsutusta ja kuopsutusta. Koko päivä. Nurmikosta irtosi kahdeksan kottikärryllistä härskiintyneitä pähkinöitä, tirpinguanoa ja männynneulasia. En tuntenut oloani miehekkääksi, sillä menin ostamaan kottikärryyn ihan liian pienen vaihtopyörän. Ostin sen Biltemasta melkein kaksi euroa normaalikokoista halvemmalla. Kärry kyllä kulki pienen rautasahailun jälkeen pehmeästi rullaten, mutta noloahan tuollaisella on ajella. Mitähän Maisa Torppakin sanoisi tästä? En kerro hänelle. En kerro muillekaan.

Ruopsutusmusiikkina Lauran kiherrys, While Heaven Weptin Suspended at Aphelion ja Behemothin The Satanist. WHW ei ole suunnitellut musiikkiaan minun makuni mukaan, mutta se uppoaa. Tämä levy on jopa WHW:n mittapuulla harvinaisen hienostuneesti maalailtua progressiivista doomia ja mollia. The Satanist ei ole Behemothin paras levy, mutta lehteilemäni kirja Nergalista on herätellyt mielenkiinnon uudelleen. Nämä kappaleet ovat syvempiä ja filosofisempia kuin ensikuulemalta oletin.

Valkjärvi kuoriutui eilen jäästä, joten viimeisetkin vapaa-ajanongelmat katosivat. Huomenna lasketaan Pro Valkjärven veneet vesille. Uusi sameusmittari saapui viimein eilen, mutta PAR-mittarille pitäisi vielä kehittää upotustellinki. Sitten mennään.

99 päivää kesään: päivä 48

Palautuspäivä on jollain lailla uuvuttava. Kerron kokeen ongelmakohdat, jaan kokeet, juttelen opiskelijoiden kanssa kahden kesken, ja räppään lopuksi allekirjoitukset kuponkeihin. Kun tätä toistuu seitsemän kertaa, takki on tyhjä. Taas yksi rupeama takana. Koeviikkosysteemiä on kritisoitu paljon, syystä, mutta en tästä silti luopuisi. Kokeista en niin piittaa, mutta tarvitsen lukuvuoteen taukoja, toisenlaista toimintaa. Olkoon sitten vaikka kokeiden arviointia, puuduttavinta sorvausta opettajan työssä.

Illalla Otso metsäsynttäreillä, ja minä tyttöjen kanssa leikkipuistokiertueella. Liukumäkeä, tarzankeinua, kiipeilyä, räkätystä ja hiekansyöntiä. Nämä hetket tuntuvat nyt arkisilta, mutta tiedän, että juuri näitä muistelen haikeana sitten kun lapset ovat isoja.

99 päivää kesään: päivä 47

Leppoisan positiivinen työpäivä, vaikka iltapäivälle suunniteltu tutkimusmatka Lähtelänojan savipenkoille peruuntuikin. Aamulla kokeilimme bilsa seiskassa aiemmin umpipuisevana pitämääni munuaisen avausta. Löytyihän sieltäkin vaikka mitä. On se munuainen sittenkin eri jännä. Aurinkokin hehkui pehmeästi pölyisten ikkunalasien läpi labraan, ja loi seesteisen aamukahvihetken tunnelmaa. Mantsa kakkosessa katsoimme pitkän Attenborough-dokumentin väestöräjähdyksestä. Bilsa kakkosessa mulkoilimme eläin- ja kasvisoluja mikroskoopilla, ja piirustelimme vanhanaikaisesti solujen kuvia. Mantsa ykkösessä taivastelimme avaruuden ihmeitä, ja aloimme opetella maailman vesistöjä. Viisas on sanonut, että maantieteen oppitunti on onnistunut aina kun opiskelijat tuijottavat karttaa. Puoliksi siis onnistui. Huomenna palauttelua. Kokeiden.

Kaksi asiaa harmittaa: 1) en osaa nähdä Twitterin hienoutta, vaikka haluaisin, ja 2) en vieläkään tiedä, mihin ääneni laittaisin. Twitter on minusta ruma, ja täynnä härskiä narsismia ja markkinointia. Twitter toimii minun elämässäni vain silloin kun iskee tarve seurata tapahtumaa reaaliaikaisesti. Politiikassa olen ajautunut toiseuteen, ja löytänyt päästäni samoja ajatuksia kuin Timo J. Tuikka omastaan. Haluaisin äänelleni sen kuluttajansuojan. Vaihtoehtoisesti haluaisin poimia puolueista ja ehdokkaista rusinat, ja koota niistä oman marionettipäättäjäni. Taloudessa olen taipuvainen uskomaan Anders Borgia. Luovia tekniikan osaajia ja insinöörejä tarvitaan, ei pakitusta. Kukahan tämän asian eteen tekisi jotain? Alexander Stubb mainitsi eräässä haastattelussa yhden asian, jossa hallitus on onnistunut: lukiouudistus. Sekö jossa lisättiin uskontoa ja vähennettiin fysiikkaa?

99 päivää kesään: päivä 46

Valo auttaa. Lotta puki vaatteet muutamassa sekunnissa, ja Lauran vaipanvaihto-aamupesu sujui yhden karkumatkan jälkeen pienin ponnistuksin. Otso talsi iloisena kouluun, vaikka esittikin lähtiessään jyrkän kantansa tulevasta lauantaikoulupäivästä. Jonkinlainen peili pitäisi avaruuteen rahdata talvea valaisemaan. Mämminmusta litsislätsisvuodenaika on ihmiselon tuhlausta.

Kolme asiaa olen opena oppinut: 1) hektisen päivän jälkeen opettajan on syytä rauhoittua, 2) mantsaan ja bilsaan tarvitaan aina vaan enemmän konkretiaa: paikkoja ja eliölajeja, ja 3) ryhmissä ei kannata työskennellä aamuyöllä kello kahdeksan. Kun toin kaksi ensimmäistä näistä aamulla bilsan kolmoskurssille, kolmas kohta osoittautui vääräksi - melkoista tohinaa uhanalaisten lajien kanssa. Bilsan kutoskurssilla katsoimme alkuosan elokuvasta Home globaalien ympäristöongelmien taustaksi. Elokuvassa viljellään hupsua animistista ekohöpöhömppää, mutta ripaus visuaalista perfektionismia ei tee pahoja, eikä symmetriakaan ole sairautta, vaan universaali kauneusihanne. Mantsan kakkosen käynnistimme testosteronin kirvellessä silmissä (sex ratio 21:8), mutta ilon kautta. Karttoja, karttoja, karttoja. Alueita, paikkoja, maisemia. Tulkintaa ja arvauksia. Seitsemäntenä ja viimeisenä avasin iltapäivällä bilsan kakkoskurssin. Vain kuusitoista opiskelijaa. Kerrankin tilaisuus touhuta labrassa pakollisella kurssilla.

Iltasella henkevä keskustelu Lauran kanssa autotallissa. - Minä haluaisin pulkan. - Ei pulkalla voi nyt laskea, ei ole lunta. – Minä otan pulkan! Eikun minä haluankin liukurin. – Ei liukurikaan nyt luista. - Minä otan liukurin! Eikun minä haluankin tuon lapion. - Se ei ole lapio, se on maankosteusmittari. – Minä haluan mittarin! Eikun minä haluankin tyynyn. – Se ei ole tyyny, se on teltta. – Minä otan tentan! Eikun minä otankin veitsen. - Se on kirves - Minä otan sen hirven. Eikun minä . . .

99 päivää kesään: päivä 45

Luultavasti kaikkien aikojen intensiivisin lukiojaksoni alkoi. Kahdeksaksi lukiolle, ja haukottelujen säestämänä munuaista ihmisen biologian jatkokurssilla. Tätä ryhmää ajattelin etukäteen laiminlyödä julkeasti, vetää vanhalla kaavalla, mutta en sittenkään henno. Kivoja ihmisiä, vaikka väsyneitä. Torstaina jos saisi munuaisia leikkuupöydälle, niin ponkaisisi aamu terhakkaammin matkaan. Sitten biologia ykkösen avaus, ja hankala kysymys: mitä elämä on? Jokainen osasi hakea pihalta yhden elävän, yhden ei-elävän ja yhden kuolleen kappaleen. Ruokatauolla varasin vierailun Kaisaniemen kasvitieteelliselle puutarhalle, tilasin Luonto-Liiton suurpetolähettilään vierailulle, yritin saada tullaukseen juuttuneen paketin liikkeelle, ja kyselin mahdollisuuksia päästä vierailemaan jätevedenpuhdistamolla. Juuri ennen tunnin alkua paransimme Keken kanssa maailman. Lupasin ottaa Baltian-Puolan reissulta tuhansia valokuvia. Samalla sain viestin, jossa pyydettiin kuvaamaan Razorbladen konserttia. Liikahtanen siihenkin. Sitten mantsa kakkonen, jossa hieman kuollut tunnelma. Jaksonavauskoomaa, toivottavasti. Johdattelin vain kurssiin, ja otimme Afrikan valtiot työn alle. Bilsa kutosella havahduin kesken tunnin kurssin järjestelyjen monimutkaisuuteen. Täytynee yksinkertaistaa. Oli tarkoitus aloittaa esteettisesti Home-elokuvalla, mutta unohdin blu-rayn kotiin. Siispä kulutustehtäviä. Bilsa kolmosella kertasimme luokittelua, jotta monimuotoisuuteen liittyvät asiat sujuisivat jouhevammin. Päivän kuluessa lisäksi muutama itsenäinen suoritus alkuun, kahden Valkjärvi-ryhmän aikataulujen säätöä, ja edellisen koeviikon it-ongelmien setvintää. Päivän päätteeksi huomasin hukanneeni Valkjärven muistiinpanot, ja kaahasin hädissäni kotiin. Löytyivät. Kamerarepusta ja Dropboxista. Helpotti. Kahdeksassa tunnissa ehtii tapahtua paljon.

Kotimatkalla auton tuulilasissa suhahti. Sitten läpsähti, ja mieleeni tallentui leveä, kontrastikas petolinnun siipi. Jokin hässäkkä jäi kieppumaan peräaaltoon. Olin tuskin saanut pysäytettyä pientareelle, kun hässäkkä nousi siivilleen, ja lähti kauhomaan määrätietoisesti kohti Kuhajärven peltoja. Piekana. Tuntureiden sopulinpurija oli lähtenyt kuusen oksalta matalalentoa tien yli, eikä ollut osannut ennakoida etelän ihmisen vauhtia. Siipi osui tuulilasiin, ja lintu liukui katolta tielle. Ei käynyt kuinkaan.

99 päivää kesään: päivä 44

Työntouhuisa pääsiäinen. Sain kurssisuoritukset viimeistä silavaa lukuun ottamatta arvioitua yli neljä vuorokautta etuajassa. Luulisi, että tuhansien arviointien jälkeen mikään ei enää yllättäisi, mutta jokainen jakso näyttää opettavan opettajalle uutta. Nyt huomion kiinnitti se, että muutamat vaikeat ja abstraktit asiat oli osattu poikkeuksellisen hyvin. Näille on yhteistä se, että piirsin valkotaululle näistä vaiheittain täydentyvän kuvan, samalla tarinaa rakentaen. Kyllitätipedagogiikkaa siis - tosin ilman piirrustustaitoa. Yritän pitää taulutussit suhisemassa niin kauan kuin niitä valmistetaan. Liituun en enää kajoa. Se yskittää.

Illalla parin tunnin hyötylenkki. Hain lehväsammalta, viherlevää, pikkulimaskaa, ja maaperää lehdosta, tuoreelta kankaalta ja kuivalta kankaalta. Kettu vilahti, ja polulla tuli vastaan muhkurasarvinen metsäkauris. Muuttolintuja on metsissä yllättävän vähän, käpylintuja ja vihervarpusia tavallista enemmän. Vaan nytpä vihdoin selvisi, missä Makapaka talvehtii. Murkkukeossa.

99 päivää kesään: päivä 43

Kiittämättömiä tirpusia. Valikoivat pähkinöistä vain parhaat, ja heittelevät yhdeksän kymmenestä ruokinta-automaatin alle. Sitten sataa vettä tai rätkii räntää, ja pähkinät kastuvat, tai peittyvät nuoskaan. Pakkasen tullen yritän kaivaa niitä hangesta, ja heitellä pitkin pihoja - josko kelpaisivat? Eivät kelpaa, vesipitoisuus ylittää direktiiveissä annetut rajat. Osa hirssistä ja kaikki auringonkukansiemenet kokevat saman kohtalon. Kauraa kannattaa tarjota vain silloin kun lunta ja pakkasta on paljon, sillä silloin keltasirkut tulevat maalta taajamiin shoppailemaan. Kaikesta tästä seuraa, että tähän aikaa vuodesta nurmikollamme on sonnan ja eltaantuneen rasvan muodostama mursuteurastamolta löyhkäävä kuntta. Sedimentin kuorinta Listeria- ja Salmonella-kerroksen peitossa vie useamman päivän, ja nurmikko kuolee. Tirppisten ruokailua on perin miellyttävä seurata, mutta tältä pihalta saattavat olla mässäjäiset, ökykulutusjuhlat ja paskojaiset nyt ohi. Tuleva talvi mennään yhden talipallon politiikalla.

On näytettävä linnuille esimerkkiä. Oltava kiitollinen. On se piha, vaikka haiseva ja rappeutuva. On vapaus mennä ja tulla. On työpaikka, joka lienee unelmien täyttymys, vaikka tummat pilvet pyrkivät kumpuamaan taivaanrantaan. Ovat ne sadat mukavat lukiolaiset. On vielä muutama ihminen, joka suostuu lähtemään kanssani linturetkelle räntäsateeseen - vaikka vuosien tauon jälkeen. On lapset, jotka ovat tavallisia lapsia. Eivät tanttojen rakastamia ongelmanuoria, eivätkä huippukouluissa vanhempien toivomaan muottiin kaulittavaa taikinaa. Ja on Kati, joka teki tänään muhevan pääsiäiskakun. Se oli pääsiäisin kakku ikinä.